1. maaliskuuta 2016

Ghirahim skirt and two t-shirt dresses

Hello!

Nyt on koulussa ollut muutamia projekteja, joiden aikana olen päässyt tekemään itselleni uusia vaatteita. Yksi niistä on Ghirahim-hame, jonka suunnittelin ja valmistin Ghirahim-viitan pariksi. Hame on muuten musta, mutta applikoin siihen erikokoisia timantinmallisia tilkkuja, jotka ovat samaa kangasta kuin viitan vuori. Lisäksi tein vyötärökaitaleen etukappaleeseen hieman rypytystä muistuttamaan Ghirahimin vyötä.
Kuvat: Timo Tynkkynen


Seuraavan tehtävän aiheena oli kierrätys. Jokaisen piti suunnitella ja valmistaa jokin tuote, joka sitten tehtiin kierrätysmateriaaleja käyttämällä. Minulla meinasi tulla valinnan vaikeus minkä suunnitelmistani valitsisin toteutettavaksi asti, mutta päädyin lopulta tekemään vanhoista isoista bändipaidoista kaksi mekkoa. Aluksi tein mustavalkoisen mekon, mutta totesin sen olevan niin mukava, että halusin tehdä siitä myös punamustan version.



Ja uutta musiikkia pukkaa! Tällä kertaa vuoroon pääsee Mejibray, joka julkaisi viime viikolla seuraavan minialbuminsa singlen ja sen musiikkivideon. Viime aikoina Mejibrayn kappaleissa on ollut melko vähän 'normaalia' laulua, mikä on mielestäni harmi, koska sanoisin että siinä Tsuzukun ääni pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Pidän kuitenkin tästä kappaleesta, ja erityisesti Tsuzukun asu on ihana.

Mejibray - Agitato Grimoire

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti