22. maaliskuuta 2016

Patchwork bag and amigurumi panda

Taas on hieman päässyt jäämään tämä blogin päivittäminen... Paljon on keskeneräisiä projekteja, joita työstän monia myös yhtä aikaa, ja lupaan lähiaikoina saada jotain valmiiksikin asti. Huomasin että huomenna tulee vuosi täyteen siitä kun aloitin tämän blogin pitämisen, joten kiitoksia kaikille lukijoille :)

Mutta siis, tällä kertaa pääsin koulussa oppimaan jotain aivan uutta, mitä en ollut ikinä kokeillut. Nimittäin tilkkutöiden tekemistä. En ainakaan muista että olisin ikinä sellaisia tehnyt, ellen sitten joskus ihan pienenä jotain ole yrittänyt väkertää... Saimme itse päättää minkä työn teemme, ja valitsin niinkin tylsän kuin kangaskassin. Mutta lopputulos sai paljon kehuja, ja olen itsekin siihen tyytyväinen. Voisi vaikka sanoa, että tämän kassin kanssa kehtaa kävellä kaupungillakin.



Mitat: 27cm x 38cm
Sisäpuolella pieni tasku.


Lisäksi olen hieman virkkaillut sitä sun tätä, vähän isompaa ja pienempää projektia, ja valmiiksi asti sain tällaisen söpön pandan. 



Black Veil Bridesin laulaja, Andy Black, julkaisi viime viikolla uuden kappaleen omaan sooloprojektiinsa. Vaikka en yleensä kuuntele ihan tämän tyylistä musiikkia, pidin tästä kyseisestä kappaleesta melko paljon. Mitä useampaan kertaan sen kuuntelin, sitä enemmän siitä pidin. 

Andy Black - We Don't Have To Dance

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti