30. maaliskuuta 2016

Black blouse with lace detail

Hello!

Tämänkertainen tuotos on pitkähihainen kauluspaita, jonka hihansuissa ja kauluksen reunassa on pitsikoristeet. Käytin valmiita kaavoja, joita hieman muokkasin itselleni sopivammiksi, ja olen erityisen ylpeä siitä miten hyvä lopputuloksesta tuli. Vaikka tällaisen kauluspaidan tekemiseen meneekin jonkin verran enemmän aikaa, haluan silti tehdä näitä lisää. Pääni jo pursuaa ideoita ja suunnitelmia erilaisiin hienoihin kauluspaitoihin!




Kuvat: Timo Tynkkynen


Tämä kevät tulee olemaan hieman normaalista poikkeava ja täynnä muutoksia. Valmistun tekstiili- ja vaatetusalan artesaaniksi, mutta ennen sitä minun viimeisenä tehtävänäni on suunnitella ja valmistaa muutama oma tuote, joista tulee yhtenäinen asukokonaisuus. Niistä enemmän sitten touko- ja kesäkuussa...

Lisäksi edessä olisi muutto eri paikkakunnalle, ja mahdollisesti uuden koulun aloittaminen. Hain melkein samalle opiskelulinjalle, mutta tällä kertaa kyseessä olisi vain vaatteiden suunnittelua ja valmistusta, mikä on ollut haaveeni jo pitemmän aikaa. Toivon vain että pääsen kyseiseen kouluun, koska aikaisemman tutkinnon suorittaneita valitaan hakemalleni alalle vain kaksi... Pidetään peukut pystyssä.

Taas kerran oli vaikeaa valita, millä kappaleella haluan päättää tämän postauksen. Sitten päädyin hieman oudomman puoleiseen, mutta mielestäni tosi kivaan biisiin. Ei voi muuta sanoa kuin että Seiken nauru on kaikessa kummallisuudessaan mahtava...

DIE/MAY - Joker

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti